Erilaiset hevosrodut

Eri lajeissa käytetään erilaisia hevosia sen mukaan miten ne parhaiten soveltuvat itse lajiin. Laukkakisoissa englannintäysveriset ovat olleet kautta aikojen erittäin suosittuja, kun taas ravikisoissa on maakohtaisesti hieman eroja. Pohjoismaissa on kylmäverisille myös omia lähtöjään. Eri hevosten käyttö riippuu hyvin paljon rodun soveltumisesta tarkoitukseen, mutta myös itse ratsastajan tai ohjastajan omista mieltymyksistä. Hevosrotuja on yli 1 000 kappaletta maailmalla ja myös Suomessa voi tavata useita eri hevosrotuja.

Suomenhevonen

Suomenhevonen on Suomen virallinen kansallishevosrotu ja kyseessä onkin monipuolinen käyttöhevonen, joka on kehitetty Suomessa. Hevonen polveutuu erilaisista venäläisistä, paikallisista ja eurooppalaisista kannoista ja se on pikkuhiljaa jalostuksen myötä kehittynyt nykyisen kaltaiseksi roduksi, joka on melko kestävä ja on soveltunut hyvin Suomen sääolosuhteisiin.

Suomenhevonen on myös melko helposti käsiteltävä, hyväluonteinen ja ystävällinen hevonen ja soveltuu sen vuoksi myös monipuoliseksi harrastushevoseksi, jota voi käyttää muun muassa maasto- ja vaellusratsastukseen. Ketteryytensä ansiosta rotu sopii myös mainosti esteratsstukseen ja niitä käytetäänkin jatkuvasti Suomessa eri harrastuksiin. Suomenhevoset kattavat noin 1/3 koko Suomen hevoskannasta ja niitä on Suomessa noin 20 000 kappaletta. Suomenhevosen luokittelutapa poikkeaa hieman maasta riippuen, sillä sitä voidaan pitää joko yleishevosena, raskaana lämminverisenä tai kylmäverisenä.

Islanninhevonen

Islanninhevosia voi tavata Islannissa, jossa niihin voi törmätä sekä luonnossa, että tiloilla. Islanninhevoset ovat suosittuja myös muualla maailmassa ja Suomessakin on talleja, jotka ovat erikoistuneet pelkästään Islanninhevosiin. Islanninhevosen tunnistaa yleensä niiden pienestä, jopa ponia muistuttavasta ulkonäöstä. Hevoset ovat säkäkorkeudeltaan noin 120-140 senttimetriä, eli huomattavasti esimerkiksi Suomenhevosen säkäkorkeutta matalampia.

Islanninhevonen on kestävä ja monipuolinen hevonen, jolla on yleensä hyvä terveys. Niiden suosio käyttöhevosina on kasvanut erityisesti niiden helpon käsiteltävyyden vuoksi, joka johtuu sekä pienestä koosta, että ystävällisestä luonteesta. Islanninhevoset soveltuvat erityisesti maastoon pienen kokonsa ja ketteryytensä ansiosta. Rotu on kehittynyt Islannissa täysin omanlaisekseen, sillä Islantiin ei saa tuoda hevosia. Myöskään Islannista pois tuotua hevosta ei saa enää tuoda takaisin Islantiin tautiriskin vuoksi. Suomessa Islanninhevosia on noin 2 000 kappaletta.

Arabianhevonen

Arabianhevonen on Suomessa kohttullisen harvinainen näky, niitä on rekisteröitynä alle 400 kappaletta. Kyseinen hevonen on ulkonäöltään näyttävä, usein jopa maailman kauneimmaksi hevoseksi luonnehdittu. Arabianhevonen on täysverinen eli rotua on jo pitkään jalostettu omanlaisekseen.

Arabianhevosen jalostus on tähdännyt ensisijaisesti hevoseen, joka on kestävä ja pärjää autiomaan olosuhteissa. Kyseessä on nopea ja linjakas hevonen, joka on lähes ylivoimainen rotu esimerkiksi pitkän matkan laukkakisoissa ja kestävyyskisoissa. Arabianhevonen soveltuu kuitenkin myös monipuoliseksi harrastushevoseksi. Sen käyttöä rajoittaa yksilöiden kallis hinta ja lisäksi jotkut Arabianhevoset ovat tunnettuja temperamentistaan, joten ne eivät sovellu ensimmäiseksi hevoseksi kokemattomalle ratsastajalle.

Englannintäysverinen

Englannintäysverinen on ehkä laukkakilpailujen tunnetuin rotu ja lähes ylivoimainen lyhyen matkan sprintteri. Rotu on atleettinen ja jalostuksessa on tähdätty nimenomaan nopeuteen ja keveyteen. Englannintäysveristä käytetään paljon myös muiden hevosrotujen jalostuksessa, kun puoliverisistä roduista pyritään jalostamaan hyviä laukkahevosia.

Englannintäysverinen soveltuu myös este- ja kenttäratsastukseen ja monet hevoset siirtyvätkin harrastuskäyttöön näissä lajeissa, kun niiden vauhti vanhemmiten hidastuu ja laukkaura on ohi. Englannintäysverinen ei yleensä sovellu aloittelijalle, sillä kyseessä on temperamenttinen, voimakastahtoinen ja aktiivinen hevonen, joka kaipaa määrätietoista ja osaavaa käsittelijää.

Friisiläinen

Friisiläinen on Hollannista lähtöisin oleva hevosrotu, joka on hyvin vanha, käyttöhevoseksi jalostettu rotu. Rodulla on paljon yleishevosen piirteitä, sillä rotu on luonteeltaan melko rauhallinen ja tasapainoinen ja sen rakenne on kestävä. Friisiläinen soveltuu työhevoseksi, ratsastukseen ja jopa raveihin, mutta ei esimerkiksi esteisiin raskaan rakenteensa vuoksi.

Lämminveriravurit

Raveissa käytetyistä lämminverisistä hevosista käytetään usein nimitystä lämminveriravuri. Tähän ryhmään kuuluu useita eri rotuja, esimerkiksi amerikanravuri ja ranskanravuri. Lämminverisiä käytetään raveissa omissa lähdöissään, eivätkä ne kilpaile kylmäveristen kanssa samoissa lähdöissä. Ravurien rakenne on yleensä kohtuullisen linjakas ja soveltuu pidempiin matkoihin. Ravurit ovat yleensä soveltuvia myös ratsastukseen, mutta ne eivät ole erityisen soveltuvia esteisiin tai kouluratsastukseen.